Aamu alkoi sanoisinko...kankeasti...selkä edelleen kipeä, mutta parempaan päin vissiin menossa kuitenkin.
Lapset hirveällä höyryllä kouluun ja sitten kahden tunnin palaveri ohjaajan kanssa.

Vietin päivän hiljaiseloa, että ukkokulta saa nukuttua yöviikon aiheuttamat univelat pois. Sittenpä olikin miltei pakko herätä hänenkin, kun lapset tuli sellaisella ruminalla koulusta. Seuraavaksi saatiin ystäviä vierailulle - kiitos, kun kävitte, oli ihana nähdä! Hänelle ehdinkin jo "kehua", että snoukkaaminen on ihan jees harrastus lapsille...

Heidän lähdettyään pojat lähti rinteeseen ja minä onnistuin pahassa asennossa päätä kääntämään niin eikö joku lihas jumittunut niskasta ja täällä pää kallellaan on saanut olla ja ei mennyt kuin tunti, niin esikko soitti, että nilkka oli mennyt ja pyysi hakemaan. Isukki lähti välittömästi ja matka jatkui suorinta tietä sairaalaan, sillä nilkka oli tosi turvoksissa. :( Minä täällä - äidin sydän huolta tulvillaan - odottelin tietoja...vaan tulipa siivottua jälleen kun osannut keskittyä muuhunkaan. Noh, nilkassa oli pieni murtuma ja poika saapui kotiin jalka kipsissä, kyynärsauvojen kanssa koikkaroiden.

1277086.jpg

 Turvotus alkaa laskemaan ja jalka kipeytyy, mutta reipas poika on meillä ja onneksi ei käynyt pahemmin. :) Nyt onkin sitten jokaisella lapsella ollut kipsi, kahdella nuorimmalla tosin kädessä ja paljon pienempänä.

Nyt pitäisi sitten perua eräs sovittu aika ensi viikolta ja Vuokatin reissu minne oltiin lähdössä viikon päästä
ja varmaan jonkunmoinen koulukyyditys pitää järkätä...huokaus...